Tieto lisää...DEAL WITH IT

Huora-aiheella jatketaan. Lienee lähellä sydäntäni, tai sitten jotain muuta ruumiinosaa. Ellei ole likaista sattumaa.

Kelluessani blogosfäärissä luin ensin "Naapurintyttöä naidaan" -blogia (naapurintyttoanaidaan.blogspot.com/) ja sitä kautta uiskentelin itselleni entuudestaan tuntemattomaan "Pahaa puhetta" -nimeä kantavaan blogiin, tai tarkalleen ottaen yhteen sen postaukseen: http://www.pahaapuhetta.blogspot.com/2011/12/ei-vittu-mika-huora.html

Kirjoittaja käsittelee tässä ns. huorablogien moraalisuutta. Tuntuu olevan sitä mieltä, että prostituoidut eivät saisi pitää blogia, tai ainakaan heidän kirjoitustensa ei tulisi olla niin helposti luettavissa ja keveitä. Jonkin verran puhetta on myös bloggarien vastuusta mahdollisina esikuvina.

Eniten nimimerkkiä pampam kuitenkin tuntuu pelottavan se, että prostituutiosta lukeminen saa muutkin, mahdollisesti nuoret/alaikäiset/arvostelukyvyttömät miettimään, että hei, sehän on mahdollista. Työväline löytyy meistä jokaiselta. Siitä saa rahaa.

Itse kuitenkin kieltäisin tällä nojalla myös esimerkiksi teiniäitien blogit, nuorten mielenterveysongelmaisten blogit, Johanna Tukiaisen blogin ja niin edespäin. Jos lähdetään ns. iltalehtilinjalle, voisi myös tyyliblogit kieltää, koska ne kannustavat ulkonäkökeskeisyyteen (viitaten tähän skandaaliuutisoinnin helmeen: http://www.iltalehti.fi/kauneus/2012040415417775_ka.shtml). Niissäkin kerrotaan asioista, jotka ovat mahdollisia meille kaikille. Lukijakin voisi tehdä kakaroita. Lukijakin voisi viillellä itseään.Och så vidare.

Hitto. Uutisissakin kerrotaan kamalia tosiasioita.

Seuraava huomauttamisen kohta on niin lähellä, että hävettää - olipa kerran kirjasto. En tiedä, tuleeko se joillekin yllätyksenä, mutta sieltä löytyy muun muassa Bukowskia, Walshia, Welshiä, Vuorista ja muuta pahennusta aiheuttavaa materiaalia seksistä, päihteistä sekä yleisestä sluibailusta karkein sanakääntein.
Miten nämä eroavat blogeista? Fiktiivinen henkilö tai julkaissut kirjailija voi olla jonkun idoli tai esikuva siinä, missä nimettömänä kirjoittava nettikansalainenkin - ehkä jopa helpommin. Keksitystä henkilöstä voi itse keksijä tehdä hohdokkaan, kirjailijasta taas löytää infoa ja jopa kuvia, joten tästä tulee helpommin läheinen kuin anonyymistä päiväkirjan kirjoittajasta. Sitä paitsi blogia voi kirjoittaa kuka tahansa (hey look who's talking!) mutta kirjan julkaisemiseen yleensä tarvitaan jonkin sortin meriittejä.

Miksi sitten Juoppohullun päiväkirjalle saa nauraa ja Trainspotting on klassikko, jota luetutetaan lukiossa (true story, bro), mutta jos "iina" kertoo asiakkaistaan, se on vaarallista?

Mikäli taas prostituution nokipimeän puolen uhri, väkisin vieraaseen maahan myyty alaikäinen esimerkiksi, kirjoittaisi kokemuksistaan, häntä ylistettäisiin rohkeudestaan. Kun kyseessä kuitenkin on tavallinen suomalainen, joka tekee työtä vapaaehtoisesti, ei "huoralla" äkkiä olekaan sananvapautta. Jollekulle saattaa tulla järkytyksenä, että hän on olemassa, saa työstään rahaa eikä ole aivan poskettoman onneton.
Itse asiassa järkytys vaikuttaa olevan suurempi kuin mainittujen ihmisoikeuksia loukkaavien tapauksien paljastuessa. Seksityöläisellähän TÄYTYY olla stigma. Sen täytyy olla uhri tai edes jotenkin kieroutunut. Ja jos ei ole, sen ääneen lausuminen on moraalitonta. Piste.

Pidän tärkeänä sitä, että mainituista ihmiskaupan uhreista ym. uutisoidaan ja heistä edes yritetään huolehtia. Mielestäni on kuitenkin turhaa niputtaa kaikkia seksialalla työskentelijöitä saman otsikon alle - suorastaan vaatia, että he olisivat kaikki samanlaisia. Eivätkö nämä häpeämättömät suomalaisluntut kuitenkin tee palveluksen myös parituksen uhreille? Luulisi alan asiakkaillakin olevan tajua suosia suomalaista työvoimaa, mikä toivottavasti laskee hämäräperäisemmän toiminnan kysyntää ja sitä kautta tarjontaa.

En diggaisi, jos oma hypoteettinen jälkikasvuni seikkailisi tällaisissa blogeissa nuorella iällä, materiaali on kuitenkin paikoitellen provosoivaa ja erittäin seksuaalista. Heidän internetin käytöstään olisin kuitenkin vastuussa minä, huoltaja, eivätkä muut verkossa surffaavat.
Vaikka jokin menisi aivan munilleen, ei voi loputtomiin syyttää sitä, joka antoi mahdollisuuden tai idean. Väkivaltapelit metallimusiikki blah blah blah. Eikö tasapainoisen ihmisen kuitenkin tulisi kyetä kohtaamaan todellisuus menettämättä arvostelukykyään?

On nokerreltava myös, että mielestäni pampamin linkkaama Pupulandian postaus (http://pupulandia.indiedays.com/2011/12/20/sina-et-ole-myytavana/) ei erityisen suorasti liity aiheeseen. Kyseinen merkintä käsittelee alaikäisiin kohdistuvaa seksuaalista ahdistelua, alaikäisten (huom. LAITONTA) seksikauppaa ja siihen suhtautumista - ei aikuisia ihmisiä, jotka vapaaehtoisesti myyvät ruumistaan. Prostituutioon liittyy mahdollisesti väkivaltaa, turvattomuutta ja ihmiskauppaa, mutta synonyymeja ne eivät ole.

Edelleen ilmeisesti ihmisen oikeus omaan elämäänsä ja varsinkin kehoonsa turvataan parhaiten siten, ettei kerrota hänelle, mitä sillä voi tehdä. Olet parhaiten turvassa, jos et saa valita vapaasti. Mutta jos teet virheen, sinun syysi se ei missään nimessä ole.


"You keep watcing from your picket fence
You keep on talking but it makes no sense
You say we're not responsible, but we are"
(Ana Johnsson: We Are)

"Jokainen on laulun arvoinen, toiset vaan enemmän kuin toiset"

Ostinpa eräänä päivänä, josta ei muutenkaan jäänyt juuri järkeviä muistoja, Hymy-lehden elokuun numeron. Vaikka kyseisessä läpyskässä riittäisi huomautettavaa vähintään yhtä paksun painotuotteen verran, keskityn nyt dissektoimaan sivua, jonka takia koko lehteen koskin: Timo Soinin ensimmäistä kolumnia tässä julkaisussa.
Kolumnissaan "Jytkyn synty" Soini selittää Perussuomalaisten vaalivoittoa siltä varalta, etteivät puoluetta äänestäneet tiedä, mikä heihin meni. Toden totta: kolumnin luettuani ymmärrän paremmin, miksi näin pääsi käymään. Oikeutusta tai arvoa se ei persuleveilylle tuo, ellei sitten usko "virheistä oppii" -hokemaan.

Timo Soini nimeää vaalivoiton syiksi mielipiteet ja uskalluksen sanoa ne. Olen Soinin kanssa samaa mieltä siitä, että jokaisella tulee olla oma mielipide. Sen sijaan en tue väittämää, että jokainen mielipide on yhtä hyvä.
Soinin mukaan oikeaa mielipidettä ei ole. Ei varmaan olekaan, jos kaikki mielipiteet ovat yksiulotteisia julkilausumia, kuten esimerkiksi "Timo Soini on tyhmä". Tämä mielipide kuitenkin jää loputtomaan juupas-eipäs -suohon, ellei sille tuoda mitään tukea. Tällaisista välineistä moni ei tunnu kuulleenkaan - niiden nimi on perustelut. Niitäkin on hyviä ja huonoja, mistä räpätän lisää muutamaa tupakkataukoa myöhemmin.
Perustelemalla saadaan sorvattua jo vähän tukevampi väite, tähän tyyliin: "Timo Soini on tyhmä, koska hänen väitteistään puuttuvat perustelut ja hän puhuu läpiä päähänsä". Mikäli perustelut halutaan todistaa, voidaan palata Hymyssä julkaistuun kolumniin.

"Kaikki Perussuomalaisia äänestäneet eivät ole asioista samaa mieltä. Ei pidäkään olla", kirjoittaa Timo Soini. Kansa siis äänesti siltä pohjalta, että heillä on mielipide. Hyvähyvä. Jos vain olisi jaksettu miettiä vielä sitä, mikä se mielipide on ja mitä sen pohjalta kannattaa tehdä, sekä kenties lukea hieman vaikkapa vaalijulisteita, olisi ehkä huomattu, että on muitakin puolueita - sellaisia, jotka ajavat juuri sinun kannattamaasi mielipidettä.
Soini siis tunnustaa ylpeästi johtavansa puoluetta, jonka jäsenet eivät tiedä, mihin soppaan ovat lusikkansa ja kansansa tulevaisuuden pistäneet. Heillä ei ole yhteistä mielipidettä eikä siis arvomaailmaa, jonka pohjalta toimia. Suomalaiset ovat äänestäneet puoluetta, jolla, kuten heilläkin, on halu sanoa jotain, mutta eivät ole välittäneet, mitä puolue heidän äänestyksensä oikeuttamana, heidän suullaan, sanoo. Kunhan tulee kunnon mekkala.

Vaikka mielipide olisikin yhteinen ja perusteltu, on myös hyviä ja huonoja perusteluja. Maalaisjärki eli "minusta nyt vaan tuntuu siltä" -tyylinen argumentointi ei pärjää pitkälle, jos eriävän mielipiteen edustajilla on esittää asiantuntijan kommentteja tai tutkimuksia. Myöskään "näin on aina tehty" ei ole hyvä perustelu, jos uudella luudalla olisi todistettavia hyötyjä. Ja ei, nykyaikaisen valtion päätöksiä ei voi oikeuttaa myöskään 2000 vuotta vanhalla kirjalla sillä perusteella, että näin siellä silloin oli aina tehty tai olisi ainakin pitänyt tehdä.

Yhtäkään faktaan pohjautuvaa, perusteltua mielipidettä en Perussuomalaisten vaalikampanjassa tai hallitusohjelmassa nähnyt. Siksipä kai niissä piireissä ei ole oikeaan mielipiteeseen törmättykään.
Kyynisellä jännityksellä voimme jäädä katsomaan, mitä eduskunnassa saadaan aikaan nyt, kun siellä vihdoin on puolue, jolla on mielipide - vaikkakaan kukaan ei oikein tiedä, mikä se mielipide on.


Otsikko on Maj Karman Kauniit Kuvat -yhtyeen kappaleesta Attentaatti.